Etelä-Savossa on noussut keskeiseksi keskustelun aiheeksi maakuntakaava. Siihen on ilmoittanut tyytymättömyytensä ainakin maakuntaliitto, Mikkelin kaupunki ja Pieksämäen kaupunki. Keskeisimmäksi äimistelyn aiheeksi on noussut ministeri Jan Vapaavuori, joka jätti hyväksymättä Pieksämäen ideaparkin ja Mikkelin pohjoisen kauppakeskusalueen kaavamerkinnät.

Olen Vapaavuoren kanssa asiasta samaa mieltä. Maakunnan kaupan rakentaminen on jo nyt ylittämässä järkevän kysynnän rajat. Mistä löytyvät asiakkaat esimerkiksi Pieksämäen ideaparkkiin koko ajan taantuvassa Itä-Suomessa, kun Kuopio ja Joensuu pitävät omista asiakkaistaan kiinni omalla kaupan rakentamisellaan? Venäjältäkään ei riittävää asiakasvirtaa tule, sillä rajaa ei ainakaan suomalaisten ajattelun mukaan olla poistamassa.

Kauppojen  rakentamisesta hyötyvät toki rakennusalan yrittäjät, mutta tavalliselle kansalaiselle jää pelkästään maksajan rooli. Jokainen investointi on mukana tavaran hinnoissa. Ongelmana on sekin, että kaupan palveluksessa on todella paljon osa-aikaisia työntekijöitä, jotka eivät elä työstään saamalla palkalla.

Jos tätä maakuntaa halutaan kehittää, on huomio käännettävä uutta tuottavaan yrittämiseen. Se on ainoa keino työllistää aidosti ihmisiä. Nyt kaikki paukut näyttävät menevän pelkästään kaupan toiminnan laajentamiseen.

Kaupallisen toiminnan lisäämistä on pitänyt erittäin näkyvästi esillä maakunnan media. Se on oikeastaan jäävi puhumaan näin näkyvällä tavalla asiasta, koska sillä on oma lehmä ojassa. Mediatalot laskevat saavansa nykyistä tukevamman tilin kaupan kapasiteetin kasvusta ilmoitustulojen kautta.

Toinen Etelä-Savon ikuisuusaihe on Viitostien rakentaminen. Tie pitää saada kyllä kuntoon, mutta senkin merkitystä maakunnan kehityksen välineenä liioitellaan. Tuskinpa yksikään yrittäjä jää Etelä-Savoon tulematta sen takia, ettei tieyhteys ole riittävän hyvä. Eipä se rekan nopeus taida juurikaan kasvaa, vaikka nykyisen tavoitteen mukainen Viitostie halkoisikin maakuntaa.

Tieasiassakin todellinen motiivi on maanrakennusyrittäjien hyöty. Aika vähän työllisyys teitä rakentamalla kohenee. Kesämökkiläiset hyötyvät paremmasta tiestä siten, että matka-aika Helsingin seudulta kesämökille lyhenee ehkä 5-15 minutilla. Mitähän silläkin ajalla ehtii vapaa-aikanaan tekemään?

Reino Nousiainen