POLITIIKOT SAISIVAT PALJON ANTEEKSI SUPISTAMALLA PUOLUETUKEA

Hallituksen keskeiset kellokkaat ovat tuon tuosta pyytäneet kaikkia mukaan yhteisiin taloustalkoisiin. Vain tällä tavalla lamasta selvitään. Ajatukseen sisältyy kuitenkin viesti: alkää tekö miten minä teen, vaan tehkää kuten minä käsken.

Puolueet nostavat tänä vuonna valtiolta puoluetukea 36 miljoonaa euroa. Jos tästä summasta siirrettäisiin vaikka 20 prosenttia lamantorjuntatalkoisiin heikoimmassa asemassa oleville kunnille, ymmärtäisivät ihmiset politiikkoja paljon paremmin.

Puoluepukarit perustelevat puoluetukea sillä, että puolueet valmistelevat kansalaisten kannalta tärkeitä asioita ja hankkeita, ja puoluekoneiston ylläpitämiseksi tarvitaan valtiopn rahaa.

Kattia kanssa! Puolueet keskittyvät pääasiassa toistensa kampittamiseen mitä erilaisin keinoin. Mitä enemmän rahaa on, sitä isommalla halolla lyödään naapuria päähän.  Pääsoa puoluetuesta menee oman juonittelun oikeutuksen todistelemiseen.

Reino Nousiainen