SIKA ON IHMISTÄ VIISAAMPI

Sikainfulenssa on puhuttanut ihmisiä kautta maailman. Suomeen tauti ei ole rantautunut, vaikka sopivaa viruksen kasvualustaa olisi vaikka kuinka paljon.

Tällainen aasinsilta putkahti mieleeni ajellessani tiistaina nelostietä Helsingin suunnasta Lahteen päin. Poikkesin matkan varrella kahdelle levähdyspaikalle, jotka vaikuttivat enemmän kaatopaikoilta kuin matkalaisten virkitsys- ja levähdyspaikoilta.

Levähdysalueen reunoilla lojui kaikenlaista roinaa aivan ällistyttäviä määriä. Metsässä lojui patjoja, pulloja, tölkkejä ja kaikkea sellaista rojua, jota kotona ei enää tarvita. Sinne vaan oli rojut kipattu metsään, vaikka osoitteena olisi pitänyt olla kaatopaikka.

Sen verran on lapsuuden ajoilta muistikuvia sikojen karsinoista, jotta voin verrata näitä teiden ritareita ja sikoja toisiinsa. Vakaa käsitykseni kyllä on, että siat ovat viisaampia. Siat sentään paskovat aina karsinan samaan nurkaan, mutta levädyspaikoilla pysätyvät laskevat jätöksensä mihin sattuu.

Reino Nousiainen