Vaikka maassamme sanotaan olevan historiallisen syvä lama, ei tilanne kaupan rakentamisessa siltä näytä. Tämä näkyy muun muassa Mäntyharjussa uuden S-Marketin ja ABG-liikenneaseman rakentamisena.

Tavalliselle kuluttajalle ei vaan ole valjennut, mihin uutta kiinteistöä tarvitaan. Nykyinen on ihan hyvä, eikä sen palvelukapasiteetin raja pauku kuin juhannuksen aatonaattona. Ntkyisestä kiinteistöstä olisi saanut ihan hyvä pienellä ehostamisella ja parkkipaikkojen lisäämisellä.

Niiden, jotka iloitsevat kaupan rakentamisesta, kannattaisi muistaa, että uuden talon hinta peritään lyhentämättömänä ostosten hinnassa. Tuskinpa uusi liikekiinteistö tuo todellista kehitystä paikkakunnalle muutenkaan, sillä uusi ravintola tappaa entiset kahvilat ja ravintolat ja niiden työntekijät lähtevät kilometritehtaalle. Kymmenien työpaikkojen nettolisäys kaupan työntekijäjoukkoon on toiveajattelua ja huuhaata.

Kun Keskolla on myös vireillä entisen liikekiinteistön kunto huomioiden ihan tarpeellinen investointi, kasvaa kaupan kapasiteetti entisestään ja kulut jäävät koko ajan supistuvan asiakasjoukon maksettaviksi. Kesämökkiläiset eivät missään tapauksessa investointeja ehdi maksamaan 1,5-2 kuukauden sesonkin aikana.

Apua ei tule taantuvista ympäristökunnistakaan, sillä väestökehitys näyttää niissä tänäkin vuonna pientä Pertunmaata lukuunottamalla miinusta.

Mäntyharjun taajama tulee näyttämään tulevaisuudessa entistäkin ankeammalta, kun kohta puolet taajaman vanhoista liikekiinteistöistä on tyhjillään tai vajaakäytössä. Ja aika moni näistä taloista on ihan hyvässä kunnossa kaupankäyntiä ajatellen.

Ei kaupan ylikapasiteetin rakentaminen tuo kehitystä, vaan ylimääräisiä kuluja ja kalliimpia hintoja. Tuotannollisen yritystoiminnan kehittäminen on ainut keino nousta tästä suosta.

Pyhäinpäivänä pohdiskeli asiaa kriittisin silmin Reino Nousiainen