Tasavallan presidentin valtaoikeuskeskustelu sai uutta puhtia Tarja Halosen ottettua asiaan kantaa uudenvuoden puheessaan. Tarjalla ei ollut oma lehmä ojassa valtaoikeuksia puolustaessaan, koska hän itse ei ole tarjolla enää presidentiksi.

Keskustan Kyösti Virrankoski osui asian ytimeen huomauttaessaan kokoomuksen haluavan samalla kyseenalaistaa Tarja Halosen henkilökohtaista arvovaltaa. Halonen on kokoomuslaisille harmillinen kannanottaja, koska hän puolustaa vähäosaisten ja vähemmistöjenkin asemaa koko ajan röyhkeämmäksi käyvässä yhteiskunnassamme.

Maassamme kun on tullut tavaksi, että tunnollisesti työnsä tehneet saavat vaikeuksien tullessa kenkää ja työssään epäonnistuneet palkitaan kultaisella kädenpuristyuksella. Tämä tauti on tarttunut nyt jo osaksi kuntien toimintaakin.

Luulenpa, että ääni kokoomuksessakin muuttuu, jos Sauli Niinistö ilmoittaa sittenkin asettuvansa ehdokkaaksi presidentin vaaleissa. Katainen ja Häkämieskin panevat siinä tilanteessa suunsa suppuun.

Presidetnin valtaoikeuksia tarvitaan eräänlaisena uhkana puoluepukareiden suuntaan. Jos presidentillä ei olisi minkäänlaista veto-oikeutta, olisi vallassa olevien toiminta ja kotiinpäin vetäminen vieläkin röyhkeämpää.

Ulkopolitiikan johdossa presidenttiä tarvitaan siksi, että hän on  henkilönä päivänpolitiikan ulkopuolella. Jos keskeiset ministerit typeryydessään sotkevat suhteet esimerkiksi arvaamattomaan Venäjään, presidenttiä tarvitaan keskusteluyhteyden säilyttämiseen. Eivät asiat sillä korjaannu, jos joku johtava politiikko matkustaa Amerikkaan hokemaan sanaa:  Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Harvempi taitaa kuitenkin muistaa, että kokoomuksen Raimo Ilaskivihän se aikoinaan ratkaisi Tarja Halosen voiton Esko Ahosta. Ilaskivi meni kutsuttuna raivoamaan Ahon vaalitilaisuuteen tavoitteenaan nolata Halonen pahanpäiväisesti. Aika moni suomalainen suuttui  ja kääntyi vaaliuurnilla Halosen leiriin.

Johtavat politiikot eivät sittenkääntiedä, mitä kansa asioista ajattelee.

Reino Nousiainen