Viime aikojen poliittista keskustelua ovat sävyttäneet eläkepolitiikka ja valtiontalous. Jälkimmäisessä näkyy jo sävyeroja päähallituspuolueiden eli kokoomuksen ja keskustan välillä. Jyrki Katainen alkaa jo vähän kysellä valtiontalouden kestävyyden perään, mutta Matti Vanhanen ei halua edes puhua palvelujen leikkaamisesta, säästämisestä tai verojen korotuksesta.

Vanhasen näkemykessä on suuri ero keskustaliikkeen aikaisempaan historiaan. Puolue on kautta aikain korostanut suu säkkiä -myöten talouspolitiikkaa. Välillä tuntuu siltä, että puolue on keksinyt ikiliikkuja korostaessaan aina vaan korkeaa kulutuksen tasoa ja sen ylläpitämistä.

Nyt ollaan jo niillä  rajoilla, ettei velkaa ottamalla pidä elvyttää. Muuten tuleville polville lankeaa tästä lamsta aivan liian suuri lasku maksettavaksi.  Kannatuksen ostaminen tulevissa eduskuntavaaleissa olisi epärehellistä politiikkaa ja hyväuskoisten höynäyttämistä.

Eläkepolitiikassa keskustelu on vellonut pääasiassa eläkkeelle siirtymisiän kasvattamisee. Ajatus ei sinänsä ole huono, sillä 63 vuoden eläkeikä ja 40 työvuotta eivät ole kohtuuton pyyntö.

Eläkeskusteluun liittyy jotain muutakin, jota ei haluta suoraan sanoa. Joskus tuntuu siltä, että elinkeinoelämä ja valtiokin petaisivat mielialoja siihen suuntaan, että eläkerhastoja voitaisiin käyttää valtiontalouden tervehdyttämiseen. Eleinkeinoelämä on jo eläkyhtiöiden omistusjärjestelyn kautta nostamassa rahaa omaan käyttöönsä.

Eläkeläisten pitäisi valppaana seurata eläkekeskustelua. Vaikka moni luulee, ettei eläkeläisillä ole vaikutusvaltaa asioihinsa lakkomahdollisuuden puuttuessa, eivät keinot silti ole ihan olemattomat.

Eläkeläisillä on mahdollisuus tehdä ostoboikotti, jolla voidaan painostaa niin elinekinoelämää kuin yhteiskuntaa. Jos eläkeläiset yhtensä joukkona päättävät lopettaa muiden kuin elintarvikkeiden oston vaikka vuodeksi, lopettaa kaiken matkustelun ja painaa yleensäkin kulunsa minimiin, siitä aihutuu taloudelle niin suuri syöksykierre, että päättäjienkin puntit alkavat tutisemaan.

Reino Nousiainen