Talousoppineet ovat viime päivinä kehuneet kasvun alkaneen vauhdikkaasti. Yhtenä tekijänä on mainittu alhaisten korkojen vaikutus kasvun vauhdittumiseen.

Kukaan ei ole tässä vaiheessa sanallakaan maininnut, kuka matalan korkotason kustantaa. Huomiotta jää muun muassa se, että pienituloiset säästäjät ja eläkeläiset ovat laskun maksajina. Heidän rahansa kun on usein nollakorkoa tuottavilla käyttötileillä. Kun inflaatio otetaan huomioon, on säästäjien saldo miinuksella.

Kun kasvu kunnolla alkaa tuottamaan talouteen liikkumavaraa, alkavat herrat korostamaan sitä, ettei pienellä palkalla elävien tule pilata orastavaa kasvua, vaan nyt olisi tyydyttävä alle prosentin palkankorotuksiin. Tämä ei luonnollisestI koske hyvätuloista väkeä, vaan heille maksetaan kullolliset korotukset ja bonukset päälle.

Uskonpa myös eläkeläisille tarjottavan nollaa hipovaa linjaa. Ne kun eivät jaksa syödäkään niin paljon kuin nuorempi väki. Lakkoonkin on vaikea mennä, vai onko sittenkään?

Eläkeläiset eivät painostusryhmänä ole sittenkään niin heikoilla, kuin yëinen käsitys on. Jos eläkeläiset pistävät matkustamisen vuodeksi jäihin, kaivelevat kaapeista vanhat vaatteensa eivätkä onta uusia ja vielä vähän paastoavat ruuan kanssa, luulenpa monen toimialan olevan vuoden päästä katastrofin partaaalla.

Reino Nousiainen