Lähes pävittäin kuulee työnantajapiireistä vaatimuksia työntekijöiden etuuksien heikentämisestä. Viime aikoina ovat tulilinjalla olleet eläkeikä ja työajat. Nyt vaaditaan myös lomien lyhentämistä.

Hiljattain tuli julkisuuteen tieto eläkeyhtiöiden Ilmarisen ja Varman johtajien palkitsemisen parantamisesta. Eikä kysymys ole vain muutamien erojen korotuksesta, vaan kymmenistä prosenteista. Irtisanomispalkkakin on nousemassa niin huikeisiin lukuihin, ettei työssä käyvä duunari pääse samaan ansioon edes kymmenessä vuodessa.

Herrat palkitsevat toisiaan johtajina ja hallinnon edustajina. Hyvähän se on nyt mellastaa, kun maatamme hallitsevat oikeisto ja keskusta. Kepu on tosin jäänyt auttamatta apupuolueeksi ja likaisen työn tekijäksi. Kansalaiset eivät vielä nyt tajua, mikä tämän tien päässä odottaa.

Nuorempi väki pidetään tyytyväisenä halvoilla lainakoroilla ja tulovero helpotuksilla. Tämä tilanne ei jatku loputtomiin, vaan edessä on vielä ankea arki. Eivät piensäästäjät ja eläkeläisetkään voi loputtomasti olla maksajan osassa. Eläkeläisiä kupataan taitetulla indeksillä ja säästäjiltä viedään tuhkatkin pesästä, kun talletuskorot ovat niin alhaalla, että pääomaa syödään inflaation kautta koko ajan 2-3 prosenttia.

Röyhkeydellä ei ole mitään rajaa. Eipä ole ihme jos Timo Soinin kannatus kasvaa.

Reino Nousiainen