Hyvällä taloustilanteellaan ylvästellyt Mäntyharju on taloutensa puolesta kovan paikan edessä. Velka nousee ensi vuonna lähes 2 500 euroon asukasta kohti. Velkaantuminen on ollut viime aikojen koulurakennushuumassa todella huimaa.

Päättäjien keskuudessa on  koettu ahaa-elämyksenä se, että kouluihin satsaamalla saadaan kunta nousuun. Omalta osaltaan kouluihin satsaamista on vauhdittanut se, että ykkösvirkamiehistöllä on koulutausta oman työuran tai perheen kautta. Ja valtuuston puheenjohtajakin sattuu olemaan opettaja.

Velkamäärän nousua vauhdittaa nyt kalliiksi tuleva Kyttälän koulu. Kunta joutuu rahoittamaan osuutensa kokonaan velalla. Ilmeistä on, että sähköyhtiöiden fuusiosta odotettiin saatavat iso potti piiloveroa, mutta toive on ajautunut kivikkoon Mikkeliläisten erilaisten näkemysten näkemysten johdosta.

Kyttälän kopulun rakentamisen tarpeen sanotaan nousseen esille homeongelmasta. Koulun ollessa vielä pystyssä ei ainakaan julkisuuteen ole annettu tietoa, missä ongelmat ovat. Eikä sitä tietoa tunnu olevan kaikilla koulussa työskentelevillä henkilöilläkään. Kummallista asiassa on vielä sekin, että kymmenkunta vuotta sitten rakennettu erityiskoulun siipikin pantiin matalaksi betonirakentamisen huumassa.

Kouluihin kyllä rahaa riittää, mutta muualla säästetään. Hiljattain kasattiin lähes tuhannen nimen adressi vanhustenhuollon turvaamiseksi. Kansalaisopistokin perii huimia kurssimaksuja, vaikka kurssien luvatut tuntimäärät jäävät täyttymättä. Kaiken lisäksi entisen osuuskaupan kiinteistössä toimiin liikuntavuoroihin tulevat joutuvat värjöttelemään pimeällä pihalla ulkona, kun oven pieleen ei saada edes yhtä pihavalolamppua.

Ei tämä Mäntyharju mikään onnela ole, vaikka päättäjät näin todistelevat. Paikkakunnalle muuttajien kannattaa kunnolla perehtyä palveluihin ja herrojen asenteisiin ennen muuttopäätöksen tekemistä. Ei kunta kehity pelkästään osa-aikaisia työllistävillä kaupan palveluilla. Paikkakunnalle pitää saada teollisuustyöpaikkoja. Nekin pitää suunnata alipalkattujen virolaisten ja venäläisten asemasta paikkakunnalle vakituisesti juurtuneille ihmisille.

Ensi vuonna yhdeksi pohjattomista kaivoista nousee loma-asuntomessut, jonka tappion peittämiseen on  talousarviossa varattu pitkälti yli 300 000 euroa. Pitäähän loma-asumisen mainetta pöngittää, vaikka imago pantiin tältä osin kuntoon jo 1990-luvulla.

Reino Nousiainen