Kuntaliitokset ovat nousseet hallitusohjleman kautta keskeiseen asemaan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Henkilökohtaisesi olen ollut jo kauan voimien yhdistämisen kannalla.

Nyt usko on alkanut horjua aiankin Etelä-Savon osalta. Mikkeli on omaksunut liian öykkärimäisen linjan yhteistyökysymyksissä maaseutukuntien kanssa.

Oli suorastaan hävytöntä, kun Mikkelin ja Etelä-Savon maakuntaliiton kellokkaat kävelivät mäntyharjulaisten työmatkalaisten ja opiskelijoiden yli junien aikatauluja rukatessaan. Mäntyharjun asemalta nousi aikaisemmin joka aamu kymmeniä ihmisiä Mikkelin junaan.

Ei nouse enää, kun junien kulut piti rukata "suureksi kongressikaupungiksi" nousseen Mikkelin etujen takia. Juna ei jatkossa sovi mäntyharjulaisten aikatauluihin. On kuntakuinkin varmaa, että Helsingin herroja matkustaa Mikkeliin kokouksiin kuukausittain vähemmän kuin mäntyharjulaisia työhön ja oppilaitoksiin päivittäin.

Mikkeliläisillä näyttää vaihaavan yleisesti huono itsetunto, kun keskustelussa on keskeisessä asemassa katteeton oman kaupungin kehuminen. Eivät ihmiset ole niin tyhmiä, etteivät erota fakstaa ja fiktiota toisistaan.

Reino Nousiainen